Onko DEA edelleen sen arvoinen? Lääkäri vaatii kannabiksen käyttöä uudelleen tai DEA:n lakkauttamista!

Julkaissut Platon

seuraajia: 0

lakkauttaa dea

Onko DEA vielä sen arvoinen? Kustannus-hyötyanalyysi

Vuonna 1971 Richard Nixon allekirjoitti valvottuja aineita koskevan lain, mikä muutti ikuisesti huumeiden sääntelyn maisemaa Yhdysvalloissa. Tällä lailla ei vain otettu käyttöön uusia sääntöjä tiettyjen aineiden käytöstä, valmistuksesta ja jakelusta; se myös synnytti Huumeiden täytäntöönpanon hallinto (DEA), elin, joka on nimetty näiden uusien lakien "tuomariksi, valamiehistöksi ja teloittajaksi". Sota huumeita vastaan julistettiin virallisesti kynän vedolla, ja DEA värvättiin sen pääsoturiksi.

DEA:n rooli oli selvä alusta alkaen – suojella amerikkalaisia huumevitsaukselta pidetyltä. Tälle virastolle annettiin tehtäväksi valvoa aineita koskevan lain täytäntöönpano, ja sille annettiin laajat valtuudet ja valtuudet säännellä huumeiden käyttöä maassa. Tämä ei sisältänyt vain lainvalvontatehtäviä, vaan myös valtaa luokitella huumeita, mikä asetti ne kansanterveyden, politiikan ja lain risteykseen.

Nopeasti eteenpäin useita vuosikymmeniä, ja DEA:n asema on vain vahvistunut. Äskettäinen vuorovaikutus kongressin kanssa korosti tätä. Kongressiedustajat, jotka tunnustivat kannabiksen kehittyvän näkökulman, suosittelivat DEA:ta harkitsemaan aineen aikataulun poistamista, mikä on linjassa kasvavan yleisen mielipiteen ja kannabiksen tieteellisen ymmärryksen kanssa. DEA:n vastaus oli kuitenkin paljastava. He vahvistivat "lopullisen auktoriteettinsa" huumeiden luokitteluasioissa, mikä korostaa heidän autonomiaansa ja keskitettyä valtarakennettaan, jossa he toimivat.

"Kumoa DEA": Julie Holland, MD, psykiatri, MDMA- ja kannabistutkija ja lääketieteen neuvonantaja Psykedeelisten tutkimusten monitieteinen yhdistys (MAPS), kerro hänen tunteensa DEA:n viimeaikaisista päätöksistä.

”Tämä on kolmas kerta, jos en erehdy, kun DEA:lle on annettu suositus tehdä kannabiksen aikataulu 3. Kaksi kertaa he ovat kieltäytyneet. Jos he tekevät sen uudelleen, sanon sen uudelleen: DEA lakkautetaan”, Holland kirjoitti twiitissä.

Tämä vuorovaikutus herättää tärkeitä kysymyksiä DEA:n roolista ja tehokkuudesta. Toimivatko he kansanterveyden ja turvallisuuden etujen mukaisesti vai heijastavatko heidän toimintansa vanhentuneita, kovan linjan politiikkaa? Maailmassa, jossa kannabiksen kaltaisten aineiden ymmärrys kehittyy nopeasti, haittaako tai auttaako DEA:n asenne kansanterveyttä ja oikeutta?

On aika arvioida kriittisesti DEA:n saavutuksia. Ovatko he todella suojelleet amerikkalaisia huumeiden vaaroilta vai ovatko heidän toimintansa vaikuttaneet muihin yhteiskunnallisiin haittoihin? Kun perehdymme tähän artikkeliin, teemme perusteellisen DEA:n suorituskykyarvioinnin vuodesta lähtien valvotuista aineista annetun lain voimaantulo. Tavoitteena on selvittää, onko heidän lähestymistapansa ollut tehokas vai onko aika harkita uudelleen ja mahdollisesti purkaa tämä voimakas virasto.

Perustamisestaan vuonna 1971 lähtien Drug Enforcement Administration (DEA) on ollut Yhdysvaltojen huumeiden vastaisen sodan eturintamassa. Viime vuosikymmenten huumetrendejä tarkasteltaessa DEA:n omien tilastojen ja riippumattomien tutkimusten pohjalta saadaan kuitenkin huolestuttava kuva: viraston ponnisteluista huolimatta lääkkeiden kulutus, valmistus ja kauppa eivät ole vain säilyneet, vaan monissa tapauksissa lisääntyneet.

Yksi kuvaavimmista indikaattoreista huumeiden saatavuuden lisääntymisestä on DEA:n omat huumetakavarikot. Vuosien saatossa takavarikoitujen huumeiden määrät ovat kasvaneet eksponentiaalisesti. National Institute on Drug Abuse -instituutin kattavan raportin mukaan erilaisten valvottujen aineiden, kuten heroiinin, kokaiinin ja metamfetamiinin, tuotanto ja jakelu on lisääntynyt merkittävästi. Tämä kohtausten lisääntyminen ei välttämättä viittaa DEA:n tehokkuuteen; Sen sijaan se viittaa siihen, että näiden aineiden valmistus ja jakelu ovat nousseet niin korkealle tasolle, että jopa tehostetut täytäntöönpanotoimet voivat vain haitata.

Tämä DEA:n valvoman lääkkeiden saatavuuden lisääntyminen korreloi useiden huumeepidemioiden ilmaantumisen kanssa. 1980-luvun crack-epidemia ja meneillään oleva opioidikriisi ovat hyviä esimerkkejä. Nämä kriisit eivät merkinneet vain epäonnistumista huumevirtojen pysäyttämisessä; ne paljastivat myös puutteet huumeiden väärinkäytön perimmäisten syiden ja sitä edistävien sosioekonomisten tekijöiden käsittelyssä.

Lisäksi DEA:n lähestymistapa näyttää usein epäjohdonmukaiselta ja epätasapainoiselta. Vaikka katutason huumekaupan torjuntaan ja yksittäisten käyttäjien kohdentamiseen on käytetty huomattavia resursseja, lääkeyhtiöihin ei ole sovellettu johdonmukaisesti samantasoista valvontaa ja täytäntöönpanoa. Näillä yrityksillä on ollut merkittävä rooli opioidiepidemiassa aggressiivisen markkinoinnin ja kipulääkkeiden jakelun kautta, joista suurin osa on tehty laillisesti ja DEA:n toimivallan alaisuudessa.

Tärkeä esimerkki DEA:n vääristä prioriteeteista on sen lähestymistapa kannabikseen. Huolimatta kasvavasta määrästä tutkimusta, joka osoittaa marihuanan lääketieteellisiä etuja ja yleisen mielipiteen muutoksen, joka suosii sen laillistamista, DEA on jatkanut sen luokittelua I luettelon huumeeksi – samaan luokkaan kuin heroiini ja LSD, ja se on varattu aineille, joita ei tällä hetkellä hyväksytty. lääketieteelliseen käyttöön ja suuri väärinkäytön mahdollisuus. Nyt, kun psykedeelinen tutkimus on käynnissä, edes LSD ja muut luettelon I hallusinogeenit eivät ole enää tarkkoja. Tämä luokittelu ei ole vain estänyt kannabiksen lääketieteellisten sovellusten tutkimusta, vaan myös johtanut yksilöiden kriminalisointiin kasvin hallussapidosta ja viljelystä. jonka monet osavaltiot ovat nyt laillistaneet joko lääketieteelliseen tai virkistyskäyttöön.

Myös DEA:n keskittyminen rankaisutoimiin haittojen vähentämisen ja ehkäisyn sijaan on kyseenalaistettu. Kriitikot väittävät, että huumeiden käytön kriminalisointi on johtanut ylikansoitettuihin vankiloihin, jotka vaikuttavat suhteettomasti vähemmistöyhteisöihin ilman, että huumeiden käyttö tai riippuvuus on merkittävästi vähentynyt.

Todisteet viittaavat siihen, että DEA ei ole onnistunut merkittävästi vaikuttamaan huumeiden kulutukseen ja valmistukseen. Lääkkeiden saatavuuden lisääntyminen, heidän valvomiensa huumeepidemioiden ilmaantuminen ja epäjohdonmukainen täytäntöönpanopolitiikka korostavat tarvetta arvioida uudelleen DEA:n roolia ja strategioita huumevalvonnassa. Se herättää kysymyksen: onko aika harkita vaihtoehtoisia lähestymistapoja, jotka asettavat kansanterveyden, koulutuksen ja kuntoutuksen etusijalle kriminalisoinnin ja rankaisevan täytäntöönpanon sijaan?

Kiellon filosofiaan juurtunut käsite, joka on toistuvasti osoittautunut kestämättömäksi ja haitalliseksi, DEA pitää edelleen kiinni vanhentuneista politiikoista, jotka eivät ainoastaan pysty käsittelemään huumeiden käytön ja väärinkäytön monimutkaisuutta, vaan myös vahingoittavat aktiivisesti yhteisöjä ja heikentävät kansalaisvapauksia.

Kiellolla on politiikkana pahamaineinen historia, ja sen tunnetuin epäonnistuminen on 1920-luvun alkoholikielto Yhdysvalloissa. Tälle aikakaudelle oli tunnusomaista järjestäytyneen rikollisuuden kasvu, korruptio ja yleinen lain piittaamattomuus. Näistä räikeistä ongelmista huolimatta DEA ei tunnista kiellon luontaisia puutteita. Sen sijaan ne noudattavat samanlaista lähestymistapaa valvottuihin aineisiin, mikä luo rinnakkaiskuvan menneisyyden epäonnistumisille.

DEA:n horjumaton sitoutuminen kieltoon ei perustu kansanterveyteen tai turvallisuuteen, vaan pikemminkin itsesuojeluun ja haluun säilyttää valta. Virastosta on tullut itseään ylläpitävä kokonaisuus, joka hyötyy juuri sen olemassaoloa ruokkivasta kiellosta. Tämä täytäntöönpanon ja rangaistuksen kierre on luonut DEA:lle tuottoisen teollisuudenalan, jolle on ominaista merkittävät budjetit ja laaja auktoriteetti.

DEA:n politiikan vaikutukset ulottuvat paljon niiden suunniteltua soveltamisalaa pidemmälle ja vaikuttavat yhteisöihin ja yksilöihin syvällisesti ja usein peruuttamattomilla tavoilla. Huumeiden vastainen sota, DEA:n keihäänkärjessä, on kohdentanut suhteettoman paljon vähemmistöyhteisöjä ja myötävaikuttanut köyhyyden, kriminalisoinnin ja äänioikeuksien menettämisen kierteeseen. Tämä kohdennettu täytäntöönpano on johtanut värillisten ihmisten joukkovangiin, repinyt perheitä erilleen ja pahentanut sosiaalista eriarvoisuutta.

Lisäksi DEA:n yksipuolinen päätöksentekoprosessi muodostaa merkittävän uhan demokraattisille periaatteille, joille Yhdysvallat perustettiin. Virasto toimii ilman julkista valvontaa tai osallistumista, ja se tekee miljooniin vaikuttavia päätöksiä ilman heidän panosta. Tämä keskitetty valta on ristiriidassa demokratian ja avoimuuden ihanteiden kanssa, mikä johtaa politiikkaan, joka ei usein heijasta ihmisten tahtoa tai etuja.

DEA:n rahoittamisen ja tukemisen jatkaminen tarkoittaa sen noudattamista Harry Anslingerin perintö, tunnetusti rasistinen byrokraatti, jolla oli keskeinen rooli Yhdysvaltojen huumepolitiikan muotoilussa. Anslingerin vaikutusvaltaa leimasivat rodulliset ennakkoluulot, vallan levittäminen ja petos, mikä loi näyttämön DEA:n nykyiselle rankaisevalle ja syrjivälle politiikalle. Ylläpitämällä DEA:ta tuemme vahingossa näitä vanhentuneita ja haitallisia ideologioita.

DEA edustaa arkaaista ja haitallista lähestymistapaa huumepolitiikkaan, joka ei mukaudu nykyaikaiseen ymmärrykseen ja yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Jos uskomme Yhdysvaltojen ja sen demokraattisten periaatteiden pyhyyteen, on välttämätöntä tunnustaa DEA menneen aikakauden jäännökseksi, virastoksi, joka jatkaa edeltäjiensä sortotaktiikoita. Ihmisten todella vapauttamiseksi ja oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon arvojen puolustamiseksi on välttämätöntä karkottaa DEA ja sen vanhentuneet, haitalliset politiikat. Vasta sitten voimme alkaa rakentaa tietä kohti inhimillisempää, tehokkaampaa ja oikeudenmukaisempaa lähestymistapaa huumeiden sääntelyyn ja valvontaan.

Yli puoli vuosisataa kestäneen tiukan huumesäännöstön jälkeen on selvää, että huumeiden vastaisen sodan eivät ole voittaneet lainvalvontaviranomaiset, kuten DEA, vaan itse huumeet. Valvotuista aineista annettu laki, joka on ollut tämän pitkittyneen taistelun kulmakivi, ei ole vain onnistunut hillitsemään huumeiden käyttöä ja laitonta kauppaa, vaan se on myös pahentanut yhteiskunnallisia ongelmia ja loukannut yksilönvapauksia. Yhdysvaltojen ja jopa maailman on tullut aika harkita radikaalisti uudelleen lähestymistapaansa huumeiden sääntelyyn.

DEA ei voi jatkaa vanhentuneen ja tehottoman politiikan sanelemista huolimatta itse julistautuneesta lopullisesta auktoriteetistaan huumeiden luokittelussa. CSA ja vastaavat asiakirjat kaikkialla maailmassa on kumottava tai uudistettava perusteellisesti. Meidän on tunnustettava ja kunnioitettava periaatetta, jonka mukaan yksilöillä on vapaus tehdä valintoja omasta kehostaan, mikäli he eivät vahingoita muita. Tämä lähestymistapa on linjassa vapauden ja henkilökohtaisen autonomian perusarvojen kanssa, jotka ovat keskeisiä demokraattisissa yhteiskunnissa.

Huumeiden sääntelylle tulisi ottaa käyttöön uusi paradigma, jossa kansanterveys, koulutus ja haittojen vähentäminen asetetaan etusijalle kriminalisoinnin ja rankaisemisen sijaan. Tällainen järjestelmä ei ainoastaan kunnioittaisi yksilön vapauksia, vaan myös puuttuisi huumeiden väärinkäytön perimmäisiin syihin ja tarjoaisi myötätuntoisemman ja tehokkaamman ratkaisun haasteeseen, joka on vaivannut yhteiskuntaamme pitkään. Muutoksen aika on nyt; omaksutaan tulevaisuus, joka puolustaa vapautta, edistää hyvinvointia ja tunnustaa menneisyyden opetukset.